Ihmisilla on erilaisia kiintopisteitä elämässä. Asioita, joiden avulla jaksaa eteenpäin, joiden tulemista odottaa ja joiden mukaan elämä tuntuu huomaamattakin ryhmityvän. Harrastus, koulu, joku tv-/radio-ohjelma, erityinen projekti, viikonloput...jokaisella varmasti omansa. Asian on ihmisensä kokoinen eikä sillä välttämättä ole muille mitään merkitystä. Ei kenenkään edes tarvitse tietää ja mitä sillä tiedolla nyt muuta tekisi kuin toisen ihmisen onnettomaksi?

Mutta miksi me sitten omaksumme kiintopisteitä, meille annetaan ja mahdollisesti pakotetaan elämään niiden  mukaan? Omaksuttut ovat mielestäni useimmiten mieluisia asioita, joiden tekemisestä pidemämme. Annetuistakin voi oppia pitämään tai itse asiassa pitää (tai sitten ei), mutta ne eivät ehkä ole niitä kaikkein epämieluisimpia tekemisiä ja periaatteessa ilman niitä voisi elää; hieman ylimääräistä täytepumpulia elämän pehmolelussa. Pakotetut/"pakko tehdä" kiintopisteet....no pumpulia, jota ehdottomasti tarvitsee elämässä ja josta ei ole aivan varma onko se mieluista vai ei. Näitä ei varmasti kaikilla edes ole, toisille tälläinen voisi olla vaikka koulu.

Ehkä kiintopisteet tekevät meidät onnellisiksi ja juuri siksi ne ovat ainakin minulle tärkeitä. En ehkä sitten tunnista niitä asioita, joita odotan ja joiden mukaan elän, jotka ovat epämieluisia tai sitten niitä ei vain ole. Jokin aika sitten, ennen uuden jakson alkamista, laskin keskiviikkoja, jolloin tulisi Heroes, mutta nyt en enää tietoisesti sitä tee. Tällä hetekellä paljon tärkeämpiä tuntuvat olevan tiistait ja torstait. Wanhojen tanssiharkat ovat hauskoja tapauksia; rippuen siitä mitä tanssitaan, joko törmäillään tai potkitaan toisia tilan puutteessa, mietitään askelia eikä siltikään tunnuta muistavan niitä. Minä olen taas oppinut katsomaan silmiin ainakin jollain tasolla ja olemaan vietävänä (noin suunnilleen, mutta minkäs teet, kun olet tottunut laskemaan musiikkiin automaattisesti...).
Ei se tunnu olevankaan niin kova maailma.