Heräsin aamulla ennen kuutta avoimesta ikkunasta kuuluvaan ruohotrimmerin pörinään. Tai niin minä ainakin luulin. Mutta kuka hullu leikkaisi ruohoa siihen aikaan aamusta? Ehei, ei ainakaan tiistaiana. Noustessani sulkemaan sain huomata, että ikkunan sisäpuoella pörräsi kaksi - KAKSI - ampiaista. Ei mikään miellyttävä aamuherätys. No niistä selvittiin kunnialla ja minä kääriydyin takaisin peiton alle nukkumaan. Olihan siinä vielä aikaa herätykseen - johon minä en kuitenkaan loppupeleissä herännyt. Yhdeksän aikaan, kun minun käytännössä piti jo olla Kumpulassa uimassa (minä skippasin sen, en vain jaksanut), havahduin toisen kerran samana aamuna pörinään ja kysympä vain: Miksi ne eksyvät juuri minun ikkunastani sisään? Eikä se tällä kertaa ollut tyytynyt enää ikkunaan vaan lentänyt suoraan sänkyni yläpuoelle nurkkaan. Lehti käteen ja niin edespäin...hyönteisvaara häädetty.
Minä en vain pidä lentävistä ötököistä. Tai ötököistä ylipäänäsä. Hätkähdän pienimmästäkin minua päin lentävästä objektista riippumatta siitä misää ollaan. No joo, sulkapalloja ja muita ei lasketa, mutta ne nyt eivät olekkaan hyönteisiä.

Totesin eilen illalla omaavani jonkun asteisen asenneongelman. Ei mitään vakavaa sinäänsä, mutta kun pitäisi opetella suhtautumaan normaalisti sellaiseen ihmiseen, jota kohtaan itsellä on tiettyjä epäluuloja, vanhat tavat ovat liian tiukassa. Lyhyitä epämääräisiä vastauksia, sarkastisisa heittoja...ja niistä kun pitäisi päästä eroon. Liikaa pyydetty? Ehkä hieman, mutta eiköhän tämä tästä. Päättäväisyyttä minulla riittää, jos tarve vaatii. Ei vain haluaisi.

Kengät aiheuttavat rakkoja, saksan kirja makaa syyttävästi vieressä ja siedätyshoito on käynnissä.


You're mad!
Thank goodness for that because if I wasn't, this'd probably never work.

~Lord Cutler Beckett & Jack Sparrow~
(Pirates of the Caribbean: At World's End)