Onko se liikaa toivottu, että jouluna olisi lunta? Tämän hetkisten säiden mukaan on. Vettä vain tulee ja tulee, saisivat jo ne ilmavirtaukset kääntyä! Siperiasta kylmää ilmaa tänne ja heti, kiitos!
Toisaalta ehkä tässä ilmassa on yksi hyvä puoli: jos olisi kylmempää, minä jäätyisin hameen ja ohuiden sukkkisten kanssa automaattisesti. Tänään tulikin seistyä tuolla kylmässä ja sateisessa ilman alassa jonkin aikaa eikä sekään ollut herkkua. Ja se tuuli vielä...

Ik:ssa tylsistyin kuoliaaksi. Koko ajan piirtelin vain paperiin ja kuuntelin papin selostusta vain puolella korvalla vaikka kirkkain silmin väitin, että mp on suljettu. Mielessä kävi jo vahvasti, että lopetan koko touhun, mutta katsotaan vielä keväällä uudestaan. Ehkä otan vapaata puolet tunneista; ei niillä ole varaa menettää meistä yhtään. En kuitenkaan halua roikkua siellä velvollisuudesta. Itse asiassa en tiedä edes mitä siellä teen, mutta ei siitä haittaakaan ole. Tosin ei siitä kyllä mitään hyötyäkään ole ilmennyt. Kaikki hyvät tyypitkin sieltä on kadonneet jonnekkin. Julmaa (sana, jota käytän aivan liikaa).

Ihanaa, kun joku sanoo "i like you", vaikka se olisikin pieni keltainen hyypiö elektronisessa pallossa. Piristävää. You're good. You really are. At least I am.

Reality is just a game. And you're playing along.