Aamussa oli tänään jotain samaa, kun jouluajan aamuissa; hämärää, tuntuu kuin mikään ei voisi olla paremmin maatessa peiton alla ja kuunnellessa heräävän talon ääniä.
Kumma miten ihminen voi olla iloinen pienistä asioista ja riemastua yhdestä lauseesta. Tai vain siitä, että joku tuttu ihminen on takaisin kuvioissa (ei, ei mitään mielikuvia tästä, mikä on mennyttä on mennyttä).
Onnellisuus on kivaa, miksi se pitäisi kieltää?

Joistakin ihmisistä tulee itselle tärkeitä hyvinkin nopeasti, toisista pidemmän ajan kuluessa, mutta kummasakin tyypissä on yksi tietty ominaisuus; kummankin tärkeän ihmisen poissaoloa vieroksuu ja tuntuu paremmalta, kun henkilö on siellä missä kuuluukin. Ja ainakin itse saatan vieroksua jopa sitä, ettei matikan tunnilla takana istukkaan sitä tiettyä ihmistä, jonka kanssa on vaihtanut pari lausetta ja jonka etunimen muistaa, kun tarvitsee. Tietenkään kaikista ihmisistä ei voi koskaan sanoa samaa ja ehkä minä olen ylitarkkaavainen, kun häiriinnyn hetkellisesti siitä, että joku/jotain on "väärässä piakassa", mutta se silti on poikkeama ja eikös ihminen kiinnitä huomiota helpoiten poikkeamiin. Ja vaikka täällä ei nyt eletäkkään täydellisessä maailmassa, niin kyllä sitä tottuu juuri tuon kaltaisiisn pieniin asioihin. Ja poikkeamiinkin tottuu. No olkoon...
Tuo kaikki löpinä vain sen takia, että yksi luokkalsista palasi takaisin kouluun oltuaan kipeänä puolet viime viikosta ja minusta on mukavaa, kun hän taas vaihteeksi on koulussa.

Vaikka onnellisuus on kivaa, niin pitääkö silti koko ajan olla onnellinen? Tai siis, totta kai minä olen onnellinen mieluummin kuin täysin masentunut, mutta silti alan itsekkin ihmetellä omaa onnellisuuttani. Siihen kun ei tunnu olevan mitään erikoisempaa syytä...

Minä en taida saada ajatuksiani pysymään kasassa tarpeeksi kauan, että voisin kirjoittaa yhtenäisen merkinnän. Pitää harjoitella...mutta ehkei kuintenkaan vielä tänään, huomenna sitten.

Hassua. Pidän mykkäkoulua ihmiselle, jota en ole koskaan tavannut, mutta jota voisin sanoa ystäväkseni. Tai kaveriksi ainakin. Joskus vain ärsyttää, kun itse joutuu olemaan aktiivinen. Mutta pienet lapsellisuudet ja itseppäisyydethän ovat sallittuja, ainakin minun elämässäni.