Kesä on kumaa aikaa. En tiedä mikä on vikana, kun se ei enää tunnu miltään. Ei enää suureen ääneen päivittele, kuinka ihanaa on päästä pois koulusta, maata auringossa, valvoa ja herätä myöhään tai viettää kokonainen päivä tekemättä yhtään mitään. Tosin viimeisen voi jättää minun kohdallani pois laskuista, koska minä tiedän suurinpiirtein mitä olen tekemässä seuraavan kuukauden eteen päin. Välillä oikeasti tulee päiviä, joilloin inhoaa suunnittelua. Extempore-elämä olisi ihan kivaa joskus; päivänä, jolloin ei tee mitään, lähtisi vaan vaikka stadiin kävelemään jäätelötöttörö poskessa.
Kuitenkin sitä ollaan tänään lähtemässä yöjunalla pohjoiseen ja vasta heinäkuun toisella viikolla mitä luultavimmin takaisin kotiin. Miten minun kesäni onnistuvat aina olemaan tälläisiä?

Mutta onhan se mukavaakin. Minä vain ytlsistyisin kotona, koska kesä nyt on tunnetusti aikaa, jolloin kukaan ei ole kotona kun sinä olet. Minkäs teet...

Viime viikolla tuntui, että olin aivan sisäisesti hajalla. En voinut kävellä ulkona miettimättä, miltä näytän ja tulikohan aamulla taas laitettua väärät vaatteet päälle. Nukuin huonosti (mahdollisesti aamuisten ampiaisten syytä, mutta en minä noin vain voi ikkunaa sulkea) ja aamut eivät aina olleet niin rauhallisia. Viikonlopun saldona oli useampikin rakko ja kaikki tuntui muuten olevan aivan liian sekaisin. Nyt tuntuu kuitenkin olevan paljon paremmin. Onneksi, koska jos sama tunne olisi jatkunut pidempään olisin luultavasti...no jaa, en tiedä mitä olisin, mutta luultavasti en mitään kovin järkevää.