Minä kerrassaan ihnoan sitä, kun oma kone on rikki. Siitä ei vain ole
siklloin mitää hyötyä ja minä joudun jumittamaan kirjastossa tunti
kaupalla, kun en ole muutenkaan käynyt tarkistamassa yhtään mitään
yhtään missään piitkään aikaan. Eikä kirjastossa jumittaminen oikein
kuullosta hyvältä tässä tilanteessa, kun pikkuveli on onnistunut
hukkaamaan kirjastokorttini eikä tunnu löytävän sitä mistään. Miksei se
käyttänyt omaaa kortttiaan?? Tai paremminkin miksi - MIKSI - minä
ylipäänsä annoin sille oman korttini? minä en vain ymmärrä itseäni aina
välillä.
Viime perjantaina - josta nyt on kulunut jo jokin aikaa, mutta eihän se tarkoita mitään minun erittäin
kronologisesa elämässäni - tuli töppäiltyä ja pahasti, mutta saan
syyttää siitä vian itseäni. Tai ehkä vähän äitiä, joka syöttää päähäni
tyhmiä ideoita. Mutta jotain hyötyä siitä perjantaista kuitenkin oli.
Totesin, että vaikka joskus tuntuu siltä ettei järkevä seura kiinnosta,
niin siloin kannattaa mieluummin jumittaa itsensä kirjan tai tv:n
ääreen kuin tehdä mitään tyhmää eli toisin sanoen mieluummin järkevää
kuin järjetöntä seuraa minulle (ja tämä on kuitenkin täysin omassa
harkinnassani) JA että olen menettänyt otteeni ensimmäisestä
pikkuveljestäni täydellisesti etten viitsi edes enää yrittää käännyttää
häntä pois pahasta JA että...no minä unohdin sen jo. Mennyt on
kuitenkin mennyttä, sen minä nyt tiedän.
Kello tikittää
vaarallisesti kohti seitsemää ja silloin minä joudun jättämään
tämän ah-niin-ihanan tietokoneen, kun se kuitenkin heittää minut ulos...
Mihinkään
ei nykyään enää voi luottaa. Tai ei ainakaan ennen niin mukaviin
kirjoihin. Ne ovat kääntynet minua vastaan ja patistavat lukemaan
jotain joka ei kerrassaa voisi vähempää kinnostaa. Tämä johtaa lyhet
juurensa siihen, kun minä tänään asetuin mukavasti sängylleni lukemaan
Debi gliorin Magiaa Meri tumma -kirjaa (jonka nimeä minä en vain
ymmärrä) muuteman aukeaman päästä tämä kirja kääntyy minua vastaa.
Kirjan sivulla komeili oikein näpsäkästi Dostojevski Rikos ja Rangaistus. Mutta
kun se ei kiinnosta! Vaikka kirjastonhoitaja olisikin minusta oikein
ylpeä, jos(ja kun!!) saisin luettua tuon äidinkielen kurssin kirjaksi
valitun teoksen. Minä en vain ymmärrä venäläisiä klassikoita...
Sonata Arcticaa, Take that:ia, The Fray:ta...tyttö lähtee luultavasti Pariisiin...
tiistai, 20. maaliskuu 2007
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.