Tänään oli oppilaskunnan virallinen tiedoitustilaisuus. Esiteltiin toimintaa ja värvättiin uusia ehdokkaita. Ja kyllähän siellä muutema oli valmis lähtemään ehdolle. Itsestäni en tiedä. viimeiset kolme vuotta yläasteen oppilaskunnassa ovat tietysti antaneet pohjaa, mutta haluan kuitenkin pitää nyt ainakin välivuoden. Totesin juuri mesessä, että kyllä ne ilman minuakin pärjäävät ja onhan se täysin oikein. Eniten vain huolehstuttaa se, että jos sinne tulee valittua väärinperusten (annetaan äänet vitsinä) eräs täysin (omien sanojensa mukaan) "fanaattisesti" kaikkeen suhtautuva henkilö. Koska kh. vieläpä tuntuu ottavan asiat hyvin vakavasti, pelkään tosissani Helppo:n hyvän rennon ilmapiirin (näin meille siis sanottiin) olevan mennyttä.
"Näette edessänne täysin muuttuneen ihmisen. Suhtaudun tästä lähtien asioihin täysin eri tavalla" ja koko luokka, opetteja mukaan lukien, nauraa. En tiedä mitä tuota henkilöä kohtaan tunnen, mutta jotain varmasti häpeän, säälin ja halveksunnan väliltä se varmasti on. Tiedän olevani hirveä ihminen, kun tuomitsen tyypin tutustumatta tähän sen paremmin, mutta ei kaverin (ei siis kaverin) olemus erityisemmin innosta lähestymään. Kyllä minä ottaisin edustajakseni mieluummin, jonkun huumoritajuisen henkilön kuin hänet, joka on jotenkin jäykkä ja erittäin asiallinen. Ei vain innosta.
Jenkeistä palaava moottoriturpa tai vesihanan korjaamaan lupautunut tyyppi saavta minun ääneni.

Äidinkielen tunnilla saattiin käsiimme uudet vanhat luettavat teoksemme. Hiroshiman kukat ei nimen perusteella kuulostanut niin mielenkiintoiselta, mutta luettuani pari sivua eteen tupsahti Sam Willoughby ja minä olin myyty. En tiedä mikä minut sai niin repsahtamaan, mutta tämä nuori amerikkalainen sinisten silmiensä ja vaalean pörrössä olevan tukkansa kanssa sai minut pitämään itsestään heti ensimmäisestä lauseesta lähtien. Vaikka en vielä tiedä mikä Sam on miehiään, hän vaikuttaa silti mukavalta, rehelliseltä ja luotettavalta.

Kemia 9½, Matematiikka 8+, Saksasta 8 ...
Ei se koeviikko tunnukkaan enää menneen niin huonosti, mutta pahin on vielä edessä...