Kymmenen minuuttia kulunut siitä, kun avasin tämänkin sivun ja saatu tulos - mitä, yksi lause, jos sitäkään. Olo on jotenkin tyhjä, hiton energinen ja samaan aikaan väsynyt. Inhottaa kun langaton verkkoyhteystikku ei toimi. Haluaisin lähteä keinumaan niin kuin eilen puoli kymmemen aikaan keksin, että tästähän lähdetään vielä lenkille ja heittelemään frisbiitä ystävän kanssa koirien juostessa jossain vieressä.

"Normaalin ihmisen unen tarve on kymmenen minuuttia lisää" ja tuo on ehdottoman totta. Aamut ovat inhottavia, kun pitää nousta liian aikaisin. Ennen kahdeksaa nouseminen tarvitsisi vielä monta kymmenminuuttista lisää, mutta kun totuus on se, että on koitettu seitsemästä asti herätä, on vähän paha kiristää itseltään vielä lisäaikaa. Aamu-unisuuden aiheuttamia ongelmia lukuunottamatta, ensimmäiset päivät isosena ovat ollet varsin...no epämääräisen määrätietoista sähellystä. Tänään vedettiin roolivaatteet niskaan ja keikaroitiin ulkona suorat housut ja inha hopeankiiltävä paita skrakan kanssa yllä. Mikä muukaan isosten tehtävä olisi kuin mennä riparille nolaamaan itsensä ja antamaan siinä sivussa muutamia kivoja pikku elämänohjeita ja pitämään epämääräisiä raamiksia, joissa porukka ei puhu eikä pukahda. En minä keksi parempaa ja se on vielä ihan hauskaakin aina välillä - tässä leikissä tarvitaan hyvä pokka; toisilla pitää, toisilla ei.

Tänään tuli puhuttua hardessa melkein extemporena rakkaudesta, ystävistä, perheestä... Lukemassani tarinassa pieni vietnamilais poika oli valmis luovuttamaan ystävällee verta aina kuolemaansa asti. Hän oli valmis kuolemaan ystävänsä puolesta. No ei tietenkään kuollut, pieni väärin käsitys vain, mutta heitin siinä tilanteessa ilmaan kysymyksen siitä, kuinka moni meistä olisi ehkä valmis kuolemaan jonkun rakkaan henkilön tähden. Minä ainakin luulin joskus olevani, mutta tosiasiassa en tiedä. Enkä luulekkaan, että sitä tietää oikeasti ennen kuin joutuu todella tekemään valintansa. Ei tälläisiin kysymyksiin ole oikeaa tai väärää vastausta. Ei voi sanoa toisen olevan raukkis, jos joku vastaa kieltävästi, eikä myöskään syyttää toista tekopyhäksi, jos joku luulee pystyvänsä siihen. Se on henkilökohtaista.

Ronan Keating When you say nothing at all tuo muistoja jostain kaukaa enkä ole aivan varma mistä. Ehkä Nuuksiosta, ehkä Porkkalasta tai muuten vain yläasteelta.
Vielä jonkin aika sitten halusin olla koskaan kasvamatta aikuiseksi; juuri nyt oli hyvä. Mutta tällä hetkellä tulevaisuus ei enää tunnu niin suurelta pahalta pedolta kuin se joskus on ollut, vaikka en voi kieltää olevani epävarma. Toisaalta en jaksaisi jumittaa lukiossa veilä kahta vuotta, toisaalta haluan vielä ne kaksi vuotta; aikaa miettiä ja elää päätöntä elämää (tosin jälkimmäistä kohtaa pitää vielä vähän hioa ja harjoitella). Mutta veitetään ensin kesäloma loppuun.

Mielessä tällä hetkellä:
  • Boston Legal
  • Kultaisen Kompassin ensi-ilta 7.12.
  • nukkuminen
  • se, että  minulla on koottuna kamalan huono soittoluettelo
  • Potterin ennakkonäytös
  • Ocean's 13
  • ystävät
  • Kaisan lainaus-/aforismi-lista
  • herääminen huomenna
  • se, että huomenna on torstai