Tänään olo on ollut paljon parempi kuin eilen. Vaikka aamulla ärsytti herätä toisen herätyskelloon seitsemältä, minä toisaalta nautin saadessani tehdä aamiaista rauhassa, juoda useamman kupillisen teetä ennen minkäänlaista älyllistä keskustelua ja itse asiassa lukea lehden. Se on jotain sellaista, millä minun oikeasti pitäisi aloittaa päiväni ja kyllä minä siihen pyrinkin, mutta se on vain hieman hankalaa arkiaamuina, joina juostaan etsimässä sukkia ympäri taloa hammasharja suussa. Minä oikeasti pidän rauhallisuudesta ja siitä ettei tarvitse koko aikaa suorittaa jotain tai yrittää näyttää fiksummalta kuin sisällä tuntee olevansa.

Eilinen vain oli harvinaista vaikeampi. Koko päivän ajatuksissa pyörii englannintunnin välistä jättäminen ja kotiin nukkumaan lähteminen sekä pikkuveljen tuleva retki Kaunissaareen. Lopulta kuitenkin riemastutin englanninopettajaa ilmestymällä tunnille (tosin mistä sitä tietää nauttiiko hän poissa merkin ruksimisesta oppilaiden nimien kohdalle...). Neljän jälkeen sitä oltiin kuitenkin aivan poikki - niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sohvan nurka tuntui ainoalta oikealta paikalta enkä minä siitä oikestaan liikkunutkaan neljään tuntiin. Pidin yksityiset tee-kutsut ja mietin milloin sitä kehtaisi mennä nukkumaan. Ei Taiteiden yötä, ei Kuutamo uintia. Vain minä ja teekuppini.

Ehkä koulu todella paina päälle niin pahasti, että minä tarvitsen vähintään ne kahdeksan tunnin unet jaksaakkseni taas yhden päivän eteenpäin. Ihmiset ovat niin erilaisia...
Ja joskus näiden kaikkien erilaisten ihmisten joukossa tuntee todella olevansa eksyksissä. Lukio tuntuu olevan täynnä ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat ja ovat muutenkin loistavia. Jotenkin oma lukio tuntuu vielä vetävän tälläisiä ihmisiä puoleensa jättimagneetin tavoin. Ihmisiä, jotka toteavat rennosti omaavansa yli yhdeksäisen päättökeskiarvon yläasteelta ja hoitaneen asiansa silti vasemmalla kädellä. Ihmisiä, jotka ilmoittavat lukeneensa Homerosta jo ala-asteella ja kahlanneensa läpi useammankin klassikon. Yhtäkkiä sitä joutuu kohtaamaan yllättävän alemmuuskopleksin eikä oma tasan yhdeksän päättökeskiarvo tunnu enää missään. Saati sitten se mitä on tullut luettua...
Veli kerkesi jo ehdottaa, että vaihtaisin ammattikouluun, mutta minä aion raahata itseni lukio läpi. On tässä hullussa touhussa oma hohteensa.

~*~

Kahdentuhannen kävijän raja rikki...kuinkakohan moni niistä on omiani??