Kun saman päivän aikana palauttaa hyvin epämääräisen äidinkielen aineen, saa kipeän kitaravamman sormeen, ei ole tehnyt huomenna pidettävää ruotsin puhetta, näkee kesätuttuja ja pikkuveljen tappelemassa keskellä seurakunta salia, olo on jotenkin tyhjä. Eikä vähiten sen pikkuveljen takia, joka alkaa tappelemaan kaverin pikkuveljen kanssa, kun ympärillä on ehkä ennemminkin minun kuin hänen tuttujaan. Rehellisesti minä en ole koskaan joutunut häpeämään häntä, mutta nyt.... Ja syyllisyyttä; onko minulla osuutta tähän? Tai voiko siihen oikeasti edes vaikuttaa?

Elämä on sitten niin reilua!