Päivä alkoi unisesti saksalla; sanakokeella, posessiivipronomineilla ja talo-selityksillä. Ja kieltämättä unisuutta jatkui viiteen asti venyneen liikuntatunnin loppuun, epäreilua tämä unenpuute. Kuntotesti toi omasta mielestä epäilyttäviä tuloksia, mutta toisaalta olin ihan tyytyväinenkin. Kaiken sen painojen nostelun ja laskemisen jälkeen en kuitenkaan jaksanut jäädä polkemaan vielä puoleksi tunniksi vaikka suunnitelmana oli ollutkin. Kello kuitenkin lähenteli jo viitä!

Kuitenkin tuon liikunnallisen suorittamisen jälkeen, minä olin tyystin unohtanut kaikki ikävät asiat. likunnalla on se ihana vaikutus. Ja olisi vain pysynyt niin.
Kotiin käveltiin napit korvissa mukana hyräilen ja hitaasti. En jaksanut välittää vaikka ulkona satoi, se oli itse asiassa aika mukavaa. Muistan tarkistaneeni refleksin omaisesti kuistin ja oven edustan, kun oli 20 metrin päästä ovelta eikä siinä minun väsyneiden silmieni katseen alla näkynyt mitään. Mutta ei....

Päivän pilaaja, minut keittiön kaappeja pakkomielteisesti jynssäämään ajanut kukkapaketti makasi oven oikealla puolella inhottavan naamioituvassa  värissään. Ja kirjekuori. Enkä minä ole vielä avannut kumpaakaan.

Enkä edes tiedä haluanko. En halua lukea yhtään toivottoman ihastuksen tunnustusta, kertomusta toisen tunteista tai muutenkaan mitään mikä voi viedä kokonaisen A4:sen. Jossain vaiheessa teki mieli myös rutistaa paketissaan oleva kukka kokoon ja polttaa se typerä kirje. En halua asettaa toista saati itseäni noloon asemaan menemällä lukemaan kyseisen kuoreen piilotetun läpyskän enkä joutua vastaamaan yhtään mihinkään, koska minua ei kiinnosta. Valikoiva maku kenties, mutta se taas ei ole minun ongelmani.

Niin kuin ei taida olla oikein mikään muukaan. Enhän minä sille mitään voi, jos toinen haluaa vetää asian vanhan, perinteisesti aika romanttisen tavan mukaan. Omapahan on ongelmansa. Kuka kieltää yrittämästä? Jotkut yrityksen tosin ovat vaan tuomittu epäonnistumaan.

Mutta nyt myöhemmin on mieleen noussut kysymys siitä, mikä olisi ollut minun rekationi, jos en olisi tietänyt tapahtuman mahdollisuutta tai lähettäjää? No en tiedä, mutta varmasti erilainen kuin nyt. Ainkin jollain tasolla. Olisin luultavasti avannut paketin jo tunteja sitten ja lukenut kirjeenkin. Tällä hetkellä en kuitenkaan välitä edes nähdä kumpaakaan. Ja kuitenkin tiedän, etten voi mennä rauhallisin mielin nukkumaan ennen kuin olen asian selvittänyt. Ärsyttää.

Eminemin The way I am vaihtuu kohta Carlos Santanan Maria Mariaan ja Fall Out Boy:n This ain't a scene, It's an arms race:en ja nauru tekee hyvää.
Joskus sitä todella osaa olla onnellinen niistä tyypeistä, joita ei ole koskaan tavannut ja joille voi vain puhua, heittää läppää ja vetää överiksi, väittää vastaan, valittaa ja tietää samalla ettei sillä ole niin väliä. Ja joskus ne ymmärtää kaiken lisäksi. (Ei tietenkään sillä, että homma ei toimisi myös tavallisten kavereiden kanssa, mutta tapa käsitellä asioita on aina erilainen riippuen ihmisestä.)

Ehkä minä vielä jossain vaiheessa ryhdistäydyn.