Terveydenhoitajan rauhallinen, äidillinen ääni ja hieman "yksinkertainen" asenne meitä oppilaita kohtaan ärsyttää.
Onhan lukihäiriön tiedostaminen tietysti tärkeää ja on minulla itsellänikin ollut joskus ala-asteella huolimattomuus virheitä siinä laitanko sanaan b:n vai d:n, ja ovathan kirjalliset matematiikan tehtävät aina hieman vaikeampia. Itsestä tuntuu löytyvän melkein jokaista kohtaa vastaava ongelma, mutta vain satunnaisesti.
"Tän perusteella kaikilla on lukihäiriö" toteaa yksi luokkakaveri. Ja tuo tuntuu kyllä aika oikealta. Tai siis erilaisia lukihäiriön ilmenemis mahdollisuuksia on niin monia, että huh huh.
Minä ymmärrän tekstiä hyvin, pystyn sisäistämään lukemani ja osaan lukea ainakin omasta mielestäni verraten nopeasti. Kirjoittaessakaan ei tule jatkuvasti virheitä; saan aikaan yleensä suhteellisen virhepuhdasta tekstiä, kirjoittaminen ei minulle sinäänsä ole ongelma, mutta uuden aloittaminen ei aina ole niin helppoa. Mutta ei kukaan meidän suvusta osaa. (apua, taas yksi mahdollinen viite lukihäiriöön; perinnöllisyys!). Ja eikö kaikilla ole aina välillä ongelmia uuden aloittamisesssa?

Rasittavaa.

Tuon tyypiset tunnit saavat minut epäilemään itseäni ja taitojani. Että minussa on jotain vikana. Terveydenhoitaja tuntuu itse asiassa työntävän meitä siihen suuntaa, että jokaisella on lukihäiriö. Tai ainakin hän varautuu siihen. Inhottavaa. 

Minä en ole koskaan pitänyt terveydenhoitajista heidän suorittaessa ammattiaan. Ei sillä, että tuntisin kovin montaa terveydenhoitajaa tai muuta hoitoalan ihmistä henkilökohtaisesti. Se vain on tunne, josta en osaa päästää irti. Niin kuin monet muutkin tuntee. Jotkut asiat ovat vain päähän pinttymiä ja niiden muuttaminen vaatisi paljon aikaa. Eikä niistä sinäänsä ole erityisemmin haittaa, kun ei sitä näytä ulospäin, joten olkoon. Työ ja yksityiselämä erikseen; niinhän ne aina sanovat.