Uskoa hyvään, uskoa rakkauteen ja kaikkeen mahdolliseen mikä saa hymyilemään. Ystäviin. Huonoja kokemuksia elämään mahtuu, mutta ne unohdetaan. Vaalitaan niitä hyviä.
Kuka tahansa...kuka tahansa. Haluaisiko sitä olla joku toinen. Se ihminen, jonka näki eilen kävelevän kadulla hymyillen; vanhempi nainen, jonka ryppyisiltä kasvoilta näkyy kokemus; yöllä kadun kulmassa istuva ikätoveri pullo kädessä; umpi-rakastunut vieressä istuva ystävä. Se on ihanaa katsella miten erilaisia ihmiset ovat, mutta en minä ainakaan haluaisi olla kukaan muu. Kuka minua sitten katselisi?
Onko olemassa onnellisuus-kaavaa? Sellaista absoluuttista ehdottomuutta, joka tekisi meistä onnellisia? En usko. Vaikka minä saattan tulla onnelliseksi vain näkemällä syksyn värjäämän leden, jonkun toisen mielestä se on vain surullinen tosiste siitä, että kesä vaihtuu talveksi. Mutta ovatko kaikki sitten onnellisia, kun heillä on joku, jota rakastaa? Ainakin he tuntuvat olevan. Eli olisiko siinä sitten virallinen onnellisuus-kaava? Rakastutaan kaikki niin ongelmat katoavat. Ei sotia eikä murheita, vapaa maailma. Koska mikä muu olisi vihan vasta voima kun rakkaus? Silti mitä olisi, jos toinen niistä katoaisi. Koko juttu sekoaisi. Tasapaino särkyisi. Ehkä nyklyinen tialnne on kutenkin suhteellisen hyvä. EN minäkään jaksaisi rakastaa joka ainoaa eteen sattuvaa asiaa. EN todellakaan.
jin&jang
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.