Mottoni tälle koeviikolle on jo pietmmän aikaa ollut ettei toista vaihtoehtoa ole kuin tästä selviäminen. Elämän täytyy jatkua koeviikon jälkeenkin vaikka kaikki menisi aivan perseelleen. Ja, jotta koeviikon jälkeinen elämä ei olisi niin kamalaa, nii parempi, että kokeet eivät mene aivan päin mäntyä, koska silloin voi ainakin ajatella, että jotain on sentään hyvin. Tai jos ei hyvin niin ainakaan ei niin huonosti. On yrittänyt.

Minä inhoan kokeita edeltäviä iltoja. En osaa olla niin kuin pitäisi ja tehdä viime hetken kertauksia. Selailen kirjoja ymmärtämättä niistämitään, luulen tietäväni kaiken tarpeellisen vaikka järki sanoo, etten osaa mitään. Tai no osaan jotain, mutta en tarpeeksi hyvin. En halua huomisen aamun tulevan.
Jotenki minä olen aina osannut matematiikkaa, mutta nyt pelkään ettei se riitä. Kuitenkin minä möhlin ja...

Tämä on tyhmää! Eihän tämä auta yhtään. Minä tiedän olevani koepaniikissa, mutta sen tietäminen ei hyödytä tässä tilanteessa yhtään. Minä olen aina ollut surkea hallitsemaan itseäni ennen kokeita. Muuten tunnen oloni varmaksi, mutta kokeiden alla vajoan siihen uskomukseen, että en osaa mitään. Tämä on kerrassaan ärsyttävää.
Hyväksytään tosiasiat ja eletään niitten mukaan. Kyllä tämä tästä....