Seison omenapuun alla ja heilutan riippukeinua edes takaisin. Varon heiluttamasta liian kovaa; en halua pudottaa lastia. "Pikkuserkuni", 1v. ja 2v., istuvat keinussa hennot hiukset heiluen ja nauravat. On ihana katsella pienten lasten nauravia kasvoja. Ääni on kuin kello helisi, vaikkei siitä aivan heti tiedä itkeekö tyttö vai nauraako hän. Keinuta kovempaa, kuuluu pyyntö. En minä voi. Tippuisivat vain. Olen lisäävinäni vauhtia, ehkä lisäänki pariin työntöön, mutta sitten hiljennän. Toisaalta ei ole yhtään sen turhempaa kuin keinuttaa lasta, mutta silti sitä tuntee elävänsä. Vaikka vähän väliä vilkuilee kelloa ja seuraa ajan kulumista, tietäen kuitenkin, että lopettaessa kellon vilkuilun huomaa, ajan menevän liian nopeasti. Kohta on taas ilta.
Ja illalla istutaan koneen ääressä, miettien missä kaikki ystävät ovat, kun eivät kerran ole mesessä? No ehkä minäkin lähden keinumaan...You'll never know...

Joskus tulee täydellisiä oivalluksia niiden hetkien vatapainoksi, jolloin tuntee vajoavansa ja olevansa täysin tietämätön. Nuo kaksi kulkevat käsi-kädessä. Koskaan ei tiedä mistä oivallus johtuu; onko se vain, että kun tarpeeksi kauan tehdään samoja asioita ja opitaan kuuntelemaan tietyllä tavalla, noustaan vähä vähältä takaisin pinnalle? Minä rakastan tuollaisia oivalluksia. Vaikka ei tiedä mistä ne tulevat, ne tuovat mukanaan mielettömästi positiivista energiaa. Sitä jaksaa taas hymyillä.

Vielä joku päivä sitten tunnunin tekevän kaiken väärin, olin jo valmis halveksimaan ystävyyttä oman ahdinkoni takia. Mutta tajusin, ettei sellaisesta olisi mitään hyötyä. Ystävät tukevat meitä, pitävät meidät pystyssä. Siitä, että saa pitää ystävänsä on valmis antamaan melkein mitä vain. Koska heistä välittää niin paljon,  rakastaa, vaikkei aina näytä sitä.

Aika on paha vihollinen. Kaikkea ei voi tehdä huomenna, mutta on myös asioita, jotka pitää juuri tehdä huomenna. Joskus on hyvä odottaa päivä tai pari. Mutta silti pitäis muistaa, että aina voi käydä jotain (vaikka se tuntuisi kuinka epärealistiselta tahansa). Sitä ei vain aina ajattele, että aika voi loppua omalta tai jonkun muun kohdalta hetkessä. Eikä tämä nyt ole kuolema -pohdintaa. Pitäisi vain miettiä, mitä tekee tänään, mitä huomenna. Aina ei kuitenkaan muista. Sometimes we just turn your brains off, let things pass by and forget to care