Noin piolituntia sitten tekstasin ystävän kanssa illan menemisistä ja totesin, että minun pitäisi mennä koiran kanssa lenkille. vieläkään en ole saanut aikaiseksi. Pitäsi kyllä kohta puoliin...

Toisaalta minulla on hyvä syy. Avatesani kannettavan päätin käydä nopeasti tarkistamassa tilanteen kurssivalintojen osalta. Ei, minä en saanut panikkki-raivo-kohtausta, mutta tosin riemusta huppiminenkin on hieman väärä ilmaisu. Olin saanut toivomiani kursseja ihan mukavasti ja vaihtamalla kahden kurssin paikaa vielä tämän jälkeen opoon kautta homma toimii jo melkein loistavasti. Ei sillä, että ensi vuoden lukujärjestykseni olisivat mitenkään kouluun palaamisen kannalta huokuttelevia - ei ainakaan ensimmäinen jakso. Mutta hyvältä näyttää, en voi kieltä...

Tämän päivän historian koetta tuli ensimmäiset 10 minuuttia katsottua kuin matematiikan koetta: niin, mitäköhän minä osaisin. Ensin kuvatunnistus, sanaselitys ja tuota, mites sitten näiden kolmen muun kanssa joista pitäisi valita yksi. Tukeuduin renessanssi tuntemukseeni ja sain epämääräisiä katseita osakseni kysyessäni, miten sanan oikeinkirjoitus nyt menikään. Neljä S:sää kyllä minä nyt sen tiedän. Onneksi nyt on kuitenkin viikonloppu edessä, sillä jos huomenna olisi koe... Se olisi jo julmaa.