Minä olen onnistunut hankkimaan itselleni jo ensimmäisen kouluviikon aikana jonkin sortin univelat. Miten minä selviän tulevasta syksystä?
Minä en vain halua jämähtää paikoilleni syksyn iltojen pimetessä vaan kävellä pimeillä  ja lamppujen valaisemilla kaduilla. Se olisi jo epätervettä olla koko syksy yksin. Olen tehnyt niin jo liian monta kertaa ja jättänyt kävelemästä pimeässä liian useasti. Mutta on vain paljon helpompi jäädä sisälle ja istua lukemaan tai vain tuijottamaan ympäröivää maailmaa pöydän päältä ikkunan edestä ja haaveilla siitä, että olisikin ulkona toteuttamassa sitä elämää. Mutta kun ei. Minä en koskaan ole ollut niitä ihmisiä, jotka alkavat järjestää porukkaa kasaan ja pyytävät tyyppejä lähtemään ulos kanssaan. Minä olen niitä ihmisiä, jotka lähtevät mielellään mukaan ja tykkäävät seurasta, mutta tyytyvät helposti kohtaloonsa jos se sattuu sittenkin olemaan yksinäinen koti-ilta. Minä tarvitsisin jonkun, joka kiskoisi minut ulos ja pakottaisi lähtemään. Mutta sellaisia ihmisiä tuntuu olevan harvassa...tai sitten ne eivät vain osu minun kohdalleni.
Miten on niin vaikeaa luopua ihmisistä? Miettii väkisinki mikä meni vikaan, muttei kuitenkaan löydä vastausta.
Jos sinulla olisi valittavana viisi pienempää omenaa tai yksi iso niin luultavasti ottaisit ne viisi pienempää, eikö vain? Mutta haluaisit kuitenkin myös sen ison, vaikka tiedät ettet jaksa syödä sitä. Otat siis ne viisi pienempää, joista tiedät voivasi jakaa myös ystävillesi tasapuolisemmin, vaikka itse saatkin vähemmän. Olet silti tyytyväinen, koska olet saanut jakaa jotain ystäviesi kanssa ja nautit olostasi.

Sormet jäätyvät ja viluttaa. Avonaisen ikkunan vieressä istuminen itamyöhällä ei ehkä ole niitä järkevimpiä asiaoita maailmassa, mutta saapahan raitista ilmaa.
Never ever grow up, enkä minä halua vastata kysymyksiin tulevaisuudesta. Haluan olla nyt enkä jonkin ajan päästä. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa (tai no vähän, mutta se on sitten vasta huomenna), mitä aineita tulen kirjoittamaan ylioppilaskokeessa tai mitä teen huomenna. En halua kysymyksiin koskien tuleivaisuutta, koska se on minulle yhtä vieras kuin varmasti kysyjälle. Enkä kuitenkaan halua olla epäkohtelias olemalla vastaamatta. Asoiden ennalta suunnitelu on jossain määrin hyväksi, mutta kaiken tietäminen vuosia ennen niiden tapahtumista menee jo rajan ulkopuolelle. Voi valmistautua mahdollisiin päätöksiin ja pohjustaa asioita, joita mahdollisesti tapahtuu, mutta valinta tehdään sitten kun se on aiheellista, ei ennen kuin tiedetään tarpeeksi.

Minä haluan rehellisyttä. Ja minua ärsyttää, kun ihmiset puhuvat vihjailevasti tiedostamattaan sitä. He antavat ratkaistaviksi arvoituksia joihin ei voi keksiä vastausta. Vastaukset löytyvät ainoastaan piilotetuista sanoista; niistä joita ei sanota ääneen ja rehellisyydestä, joka ei sittenkään ole täysin avointa.
_________________

Eventually it all comes back to this. Eventually you have nothing else. Shame really...