Tiedän, että pitäisi kirjoittaa. Olen ollut yli viikon poissa tietokoneiden lähettyviltä ja sitäkin ennen - no sanotaan vaikka näin etten ole ollut oikein aktiivinen mitä tänne kirjoittamiseen tulee. Minulla on paljon sanottavaa, mutta jotenkin ei pysty.
Tätäkö elämä teettää? Tarpeeksi monen (latistavan) tapauksen jälkeen ei enää osaa ilmaista itseään niin kuin haluaisi. Sulkee itsensä muulta maailmalta ja...vain on.
On täynnä, mutta silti niin tyhjä. Tunnistaako kukaan fiilistä? Pyörii sängyssä niin ettei tiedä miten päin tulisi olla ja mieli on tyhjä vaikka niin monet ajatukset kuitenkin risteilevät päässä. Ei osaa olla...

Viime viikko meni Keminmaalla seuraneitiä ja apulaista "leikkiessä" ja tämä viikko oli ajatus ottaa rennosti, oleilla kaverien kanssa ja jännittää yhteishaun tuloksia. Mutta nyt, kun minä olen kaupungisa, jotkut ystävistäni eivät ole. Juuri tästä syystä minä en aina ole niin riemusissani kesän koittaessa. Kaverien kanssa menee väistämättä ristiin. Tänäänkin eräs ystävistäni vannotti minua olemaan kaupungisa 6.7., kun hän palaa Floridasta, mutta minä satun tietämään, että vanhemmillani on silloin lomaa ja minä - mitä luultavimmin - virun mökillä (jossa on yleensä kyllä ihan kivaa...) tai jollain ulkomaaperhelomalla.
Viime kesä oli täydellinen. Nyt ei edes tunnu kesältä. Olen miettinyt tätä jo ties kuinka kauan ja en vieläkään tiedä vastausta. Pitäisikö minun edes? Varmaankin.

Heiluttaa. Vaikka istun tukevasti tuolillani saatan tuntea kuinka keinuisin laivan mukana tai pomppisin matkustaessani vanhoilla hevoskärryillä. Aistini eivät taida olla terässä. Kun vähänkin nojaan sivulle, tuntuu, että liike jatkuisi hielurin lailla myös toiselle puolelle. Apua. Minä haluan pysähtyä!