Minä en jaksa enää. En jaksa katsoa, kun painan vääristä napeista ja tuhoa aikaansaannokseni. Tällä kertaa kysymys on henkisestä väsymyksestä; se fyysinen puoli koettiin eilen. Ja takuulla siihen sisältyy tietämättömyyttä ja jotain mikä saa minut tuntemaan itseni muita huonommaksi. Saattaisin haluta huutaa, etten osaa, mutta jos se tekee minut heikoksi, niin minä en huuda. Tiedän olevani typerys, mutta ylpeyteni, my stupid pride, ei anna periksi. Olen tottunut olemaan vahva, joten saatan huomaamattanikin pakottaa itseni  hautaamaan heikouteni. Mutta joskus sitä on pakko antaa periksi, itkeä kaikki ulos. Sen aika ei kuitenkaan ole tänään, eikä varmasti vielä pitkään aikaan.
Tänään ei itketä, tänään pakataan tavarat uuteen seikkailuun ja sata-vuotris juhliin.

" This time, this place. Misuded, mistakes. Too late, too long. Who was I to make you wait? Just one change, just one breath. Just in case there's just one left. 'Cause you know, you know, you know..."